Isännöinti Formulahti Oy pitää huolta monenlaisista taloyhtiöistä, joiden joukkoon mahtuu niin vanhoja kuin uusiakin rakennuksia. Pirkanmaalla Ylöjärvellä majaansa pitävällä isännöintiliikkeellä on pitkä kokemus isännöinnistä. Yrittäjä Mikko Formulahti kertoo, että Brado astui kuvioihin mukaan neljä vuotta sitten.
“Tutustuin Bradoon neljä vuotta sitten, kun sain postissa heidän esitteensä. Kiinnostuin heidän palveluistaan, joten ajattelin kokeilla. Siitä lähtien olemme tehneet yhteistyötä.” Formulahti muistelee.
Yksi Formulahden pääperiaatteista on, että asiakkaan puolia pidetään. Tämän takia he näkevät Bradon erityisen hyvänä kumppanina.
“Bradolle on tärkeää, että ollaan asiakkaan, eli tilaajan puolella. Se on meille todella merkittävä asia, koska meillä on sama periaate tekemisessämme. Koen, että on hyvä olla samanhenkinen yhteistyökumppani.” Formulahti kertoo.
Brado on ollut monessa mukana
Neljän yhteistyövuoden aikana Brado on osallistunut monenlaisiin projekteihin uusissa ja vanhoissa rakennuksissa. Yhteistyötä on tehty esimerkiksi erään taloyhtiön julkisivusaneerauksen valvonnassa ja rakennuttamisessa.
“Brado on ollut meillä mukana myös salaojaremonteissa, putkiremonteissa ja julkisivuremonteissa. Heillä on laajaa osaamista näistä töistä.”, Formulahti kertoo.
Formulahti on ollut erityisen tyytyväinen Bradon palveluihin. Rakennuttajien ja valvojien kanssa toimiminen ei ole välttämättä aina helppoa.
“Sen etenkin nostan esille, että he ajattelevat asiakasta, eli työn tilaajaa. Joskus voi tulla valvojien kanssa vastaan sellaisia tilanteita, että pidetäänkin urakoitsijan puolta. Bradon kanssa asiat kuitenkin toimivat moitteettomasti.”