Tule meille töihin
Hei, sinä hyvä tyyppi! Tule osaksi asiantuntijaporukkaamme.
Brado Oy:n missiona on olla #rakentamisenkoutsi kaikissa toiminnoissaan. Tästä johtuen haemme jatkuvasti joukkoomme lisää päteviä ja oppimiskykyisiä ihmisiä, joilla on vahva tahtotila viedä omaa osaamistaan eteenpäin. Työyhteisössämme vallitsee vahva tekemisen kulttuuri, jossa on kuitenkin sopivan rento ilmapiiri ja missä jokainen saa olla oma aito itsensä. Meille henkilöstö on ykkönen ja se näkyy mm. hyvinä työolosuhteina, koulutuksina ja työhyvinvointiin tehtyinä panostuksina.
Tutustu myös alla oleviin työntekijöiden kokemuksiin. Mikäli kiinnostuit, hae meille töihin jo tänään!
Brado on luova muurahaispesä jossa työntekijät ovat aidosti ykkösiä
Projektipäällikkö Tommi Karhu on ollut Bradolla töissä kolme vuotta. Työt ovat matkan varrella muuttuneet vaativammiksi oman kehityksen ja esihenkilön antaman luottamuksen myötä. Bradolla luottamus ja työntekijöistä oikeasti välittäminen sekä arvostus ovat Karhun mukaan parasta mihin hän on työurallaan törmännyt.
”Meillä työntekijä ei ole välttämätön paha, jolle on palkka maksettava, vaan työntekijät ovat yritykselle tärkein asia. Ja se näkyy ihan kaikessa.”
Koulutukseltaan Tommi Karhu on insinööri (AMK) ja nimenomaan talonrakennuspuolelta. Ennen Bradoa hän on ehtinyt tekemään ja näkemään monipuolisesti rakennusalaa 10 vuoden aikana. Tutkimus-, rakennesuunnittelu- ja rakennusvalvonnan vinkkelit olivat tulleet tutuiksi aiemmin. Bradolla hän vastaa rakennuttamiseen ja valvontaan liittyvistä asioista. Tommi nauraakin, että ainoa lähestymiskulma joka häneltä rakentamisen osalta puuttuu, on tilaajan housuissa oleminen.
Hänen mukaansa oma esihenkilö on tökkinyt häntä alusta asti sopivasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jossa uuden oppiminen oikeasti tapahtuu. Pomon vahvan luoton ja vastuun antamisen myötä oma osaaminen ja rutiini töihin ovat Tommin mukaan kasvaneet valtavasti.
Bradoa työpaikkana hän kuvaa dynaamiseksi, ahkeraksi sekä luovaksi muurahaispesäksi, jossa rakennusalan erilaiset ammattilaiset toimivat rennossa ja huumorin sävyttämässä ilmapiirissä kuitenkaan vahvaa työmoraalia ja -kulttuuria unohtamatta.
”Me ollaan kaikki tosi erilaisia ihmisinä. Täällä kaikilla on tila ja lupa olla omanlaisiaan. Siitä tulee tietynlainen rauha, jonka myötä erilaisuus ja huumori toimivat.”
Entä millainen uusi tekijä solahtaisi hyvin porukkaan?
”Ahkera, motivoitunut ja uskaltaa olla oma itsensä. Ei tarvitse olla valmiiksi rautainen ammattilainen. Riittää että tiedostaa omat taitonsa ja kehityskohteensa. Ja se että tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa, on helpottava tekijä.”
Työharjoittelun ja oppisopimuksen kautta vakihommiin
Marianne Honkanen työskentelee Bradon Tampereen toimipisteellä projektiassistenttina. Hän on koulutukseltaan merkonomi, ja alan vaihtaja. Bradolla hän on työskennellyt kesästä 2020. Ensin Marianne tuli työharjoitteluun, jonka jälkeen aukesi mahdollisuus oppisopimuskoulutukseen ja tätä seurasi rekrytointi taloon.
”Olen ollut monenlaisessa työssä mukana, kuten tutkimus- / kartoituskäynneillä apuna. Teen toimiston juoksevia hommia ja autan esimerkiksi laskutuksen kanssa.”
Bradon työilmapiiriä Marianne kuvailee hyväksi, jossa saa apua aina kun sille on tarvetta. Kaikki tekevät hänen mukaansa kovasti töitä, unohtamatta kuitenkaan rentoa ilmapiiriä, jossa vitsit lentelevät välillä villisti.
”Täällä pidetään työntekijöistä hyvää huolta. Meillä on mm. virike- ja lounasedut käytössä. Jokainen työntekijä saa myös käyttää viikoittain yhden tunnin liikuntaan työajalla. Lisäksi työterveys on toimiva ja varsin kattava.”
Entä millainen työntekijä pärjää Bradolla?
”Pitää olla toimeen tarttuva ja jos assistentin näkökulmasta asiaa katson, niin täytyy olla oma-aloitteinen. Pitää rohkeasti kysyä, jos ei jotain tiedä tai ymmärrä. Sen sijaan rakennusalan koulutusta ei tarvitse olla välttämättä. Täällä työ tekijäänsä opettaa.”
Oma-aloitteisuutta ja oikeanlaista asennetta Marianne korostaa, sillä eteen tulee paljon erilaisia asioita ja niitä ei voi muistaa, eikä kannatakaan opetella ulkoa.
”Iällä tai sukupuolella ei ole mitään väliä, vaan persoona vaikuttaa eniten.”